Tietoa minusta
Olen Hanna Johansson. Kiinnostukseni liikuntaa kohtaan alkoi jo lapsena ja nuorena, jolloin harrastin liikuntaa monipuolisesti. Olen harrastanut yleisurheilua, hiihtoa, laskettelua, ratsastusta, jalkapalloa, kansantanssia, hip hop -tanssia, showtanssia sekä käynyt monilla muillakin tanssitunneilla innokkaasti.
Minua kysyttiin yläkouluikäisenä ohjaamaan lasten kansantanssiryhmiä Kanta-Teiskon nuorisoseuraan. Kävin lasten kansantanssiohjaajan kurssin, ja aloin ohjata ryhmää kerran viikossa oman tanssiharrastukseni ohella. Hip hop -tanssin rantauduttua Suomeen innostuin siitä heti, ja pian ohjasin lasten hiph hop -tanssiryhmiä Hip Hop Housella ja tanssin esiintyvässä ryhmässä. Nämä kokemukset sekä monipuolinen liikuntataustani saivat minut hakeutumaan ilmaisutaidon lukioon Tampereen yhteiskouluun sekä opiskelemaan liikunta-alaa Rovaniemen ammattikorkeakouluun heti lukion jälkeen.
Opiskelupaikkakunallani ei vielä ollut hip hop -tanssin opetusta, joten aloin opettamaan myös siellä lapsille hip hop -tanssia. Halusin myös itse jatkaa tanssiharrastusta tanssiryhmässä, joten menin paikalliseen showtanssia opettavaan Hot Cakes -tanssikouluun. Pääsin kilparyhmään, jolloin alkoi harjoittelu Showtanssin SM -kilpailuihin. Voitimme suomen mestaruuden, mikä poiki myös lisää esiintymiskeikkoja. Ammattikorkeakouluopintojen opiskelijavaihdon kautta pääsin myös opiskelemaan tanssia ja liikunta-alaa Englantiin Wolverhamptonin yliopistoon. Myöhemmin lähdin myös mukaan Ysäri -kiertueelle 90-luvulla suosiota saavuttaneen artistin Miran taustatanssijaksi esiintymään ympäri Suomea ja vähän Itämertakin.
Liikuntaopinnoissani ammattikorkeakoulussa suuntauduin luontoliikuntaan ja heti valmistuttuani liikunnanohjaajaksi (AMK) v. 2000 aloitin työt Aurinkomatkoilla vaellusoppaana Itävallan alpeilla. Olin lapsesta asti haaveillut Alppimaisemista, ja paikan päällä ne olivat vielä vaikuttavammat. Niissä maisemissa vierähtikin nelisen vuotta vaellusoppaana, hiihto-oppaana ja kohdepäällikkönä. Itävallan kesä- ja talvikausien välissä ehdin työskennellä myös Kreikassa ja Portugalissa.
Suomeen palatessani opiskelin hierojan ammattitutkinnon Pirkanmaan Urheiluhierojakoulussa, sillä olin alasta kiinnostunut jo aiemmin, ja ajattelin että sitä työtä voisi tehdä liikunta-alan ohella. Ne kun sopivasti täydentävät toisiaan. Heti valmistuttuani v. 2004 perustin oman yrityksen ja vuokrasin hoitotilan Hämeenkadulta, jossa toimin edelleen. Yritykseni toimialaan ovat alusta asti kuuluneet hieronta ja liikunnanohjaus. Siitä lähtien yritykseni on työllistänyt minut. Pääasiassa teen hierontahoitoja ja lisäksi ohjaan ryhmäliikuntaa. Olin jo opiskeluaikana ohjannut ryhmäliikuntaa opintojen ohella ja vuodesta 2005 olen ohjannut ryhmäliikuntaa Fressi Hyvinvointikeskuksissa. Urheilijoiden lihashuoltoa hieronnan saralla olen tehnyt monien lajien urheilijoille kuten eri palloilulajit, yleisurheilu, suunnistus, voimistelu, tanssi sekä kamppailulajit.
Välillä työskentelin liikunta-alalla kokopäiväisestikin kun olin projektirtyöntekijänä ja vastaavana liikunnanohjaajana Ylöjärven työväenopistolla suunnittelemassa opiston liikuntatarjontaa sekä käynnistämässä mm. matalan kynnyksen liikuntaryhmiä. Kuntasektorilla työskentelin pari vuotta Pirkkalan kunnan liikunnanohjaajana, jossa suunnittelin ja ohjasin mm. ikääntyvien kuntosali- jumppa- ja vesijumpparyhmiä sekä pidin koululaisille uinninopetusta. Samalla sivutoimisesti pyöritin omaa yritystäni tehden hierontahoitoja.
V. 2012 minua pyydettiin vanhaan opinahjooni Pirkanmaan urheiluhierojakoululle opiskelijahierontoja valvomaan ja pian myös opettamaan hierontaa sekä teoria-aineita. Aloin samoihin aikoihin myös toimia arvioijana koulun järjestämissä koulutetun hierojan näyttötutkinnoissa ympäri Suomea. Lisäkouluttauduin vielä opiskelemalla hierojan erikoisammattitutkinon töiden ohella v. 2016.
Erikoisammattitutkinnossa erikoistuin kivunhoitoon, nivelten liikkuvuuden lisäämiseen, urheilijan lihashuoltoon sekä asiantuntijana toimimiseen. Opin paljon uutta asiakkaan tutkimisesta sekä uusia käsittelytekniikoita, joka muutti hierontatapaani vielä yksilöllisemmäksi ja ongelmalähtöisemmäksi sekä syvensi anatomiaosaamistani.
Uskon että juuri kiinnostus anatomiaan, fysiologiaan liikuntaan ja hyvinvointiin sekä erilaisiin ihmisiin tutustuminen ja ihmisten seurassa oleminen ja heidän auttaminen saa minut viihtymään työssäni aina yhtä innolla. Jokainen kohtaaminen on erilainen, ja pääsen ratkomaan erilaisia kehon ongelmia joka päivä mukavien ihmisten seurassa.
Hoitofilosofiaani kuuluu asiakkaan kuunteleminen, tutkiminen ja hänen kanssaan yhdessä tehty hoitosuunnitelma. Pyrin hoitamaan ongelmalähtöisesti ja tehokkaasti tehden samalla hoidosta miellyytävän tuntuisen ja rentouttavan kokonaisuuden.
Olen aina kiinnostunnostunut kehittämään etseäni ammatillisesti. Niinpä v. 2020 kävin Voidiksen järjestämän purentalihasten hierontakoulutuksen. Jo yrittäjäurani alussa olin käynyt Intialaisen päähieronnan kurssin ja sitä ennenkin käsitellyt yleensä aina myös pään niska-hartiaseudun hieronnnan yhteydessä. Koulutuksesta sain ammattitaitoa myös purentaongelmien hoitamiseen.
Edelleen toimin hierontatyöni ohella kouluttajana ja arvioijana Pirkanmaan Urheiluhierojakoululla. Tämä pitää minut jatkuvasti ajan hermolla ja antaa laajaa näkökantaa hoitaa erilaisia tuki- ja liikuntaelinvaivoja, lihas- ja nivelkipuja sekä eri lajien urheilijoita. Se haastaa minua sopivasti myös pitämään yllä ammattitaitoani ja omaa osaamistani.
Nuorten urheilijoiden lihashuoltoon olen päässyt viime vuosina tutustumaan käytännössä toimiessani vapaa-ajallani Ilveksen junioriedustusjoukkueissa huoltajana. Olen sen myötä palannut takaisin nuoruuden harrastukseni jalkapallon pariin.
Kahden kymmenen vuoden yrittäjäurani aikana maailma on muuttunut. Halusin pysyä ajan hermolla, ja opiskelin taas hieman lisää. 2024-2025 suoritin yrittäjän ammattitutkinnon. Sain siitä uutta näkökulmaa yritykseni kehittämiselle yhä paremmaksi.
Koulutukseni
2025 Yrittäjän ammattitutkinto, Tredu
2016 Hierojan erikoisammattitukinto, Pirkanmaan urheiluhierojakoulu
2004 Hierojan ammattitutkinto, Pirkanmaan urheiluhierojakoulu
2000 Liikunnanohjaaja (AMK), Rovaniemen ammattikorkeakoulu
2000 Liikuntalääketieteen approbatur, Kuopion yliopisto
Lisäksi olen suorittanut useita lyhyempiä kursseja kuten:
Purento -purentalihasten hierontakurssi
Intialaisen päähieronnan kurssi
Meridiaaniterapian kursseja
Yoga Flow ohjaajakoulutus
Pilates tuotekoulutuksia sekä lukuisia muita ryhmäliikunnan tuotekoulutksia ja ideapäiviä
Suomen uimaopetus-ja hengenpelastajaliiton B-uimaopettajakoulutus


Tervetuloa kohti hyvinvointia
Haluan auttaa sinua voimaan hyvin ja pääsemään eroon lihas- ja nivelkivuista sekä rentoutumaan ja palautumaan.